Kuten otsikko sanookin, tervetuloa seuraamaan räpellyksiämme! Ja kuten vasemmalta löytyvässä laatikossa lukee, tätä blogia pidämme minä ja äitini yhdessä.
Tässä ovat molempien henkilökohtaiset esittelyt:

Nuori

Olen tosiaan se "nuoreksi" kutsuttu osapuoli blogissa. Olen vuonna 1993 syntynyt, eli tällä hetkellä 19 vuotta.
Käyn viimeistä vuotta lukiota ja kirjoitan syksyllä ja keväällä, eli keväällä pitäisi olla lakki (toivottavasti!).

Teen eniten käsitöitä nukkejen parissa. Omana on nukkekoti jota laitan kuntoon ja valmiiksi aika laiskalla tahdilla ja siihen muutama nukkekotinukke. Lisäksi omana on ABJD-nukkeja, eli "Asian ball-jointed dolls", eli aasialaisia pallonivelnukkeja. Niistä enemmän Hartsilapsien sivulla. ABJD-nukkejen nimet ovat Aamo ja Siru ("Nuputin").
Minulta blogipäivityksiin tulee päätymään varmastikin eniten nukenvaatteita ja niiden kanssa puuhamisesta. Nukeilleni teen esimerkiksi kenkiä, vaatteita, koruja ja meikkejä.

Käsin ompeleminen on oma suosikkini (koneella olen liian kömpelö). Neulominenkin käy, mutta virkkaaminen ei oikein suju!
Koristemaalaamiset ja alkeelliset puutyöt ovat myös kiinnostuksen kohteena!

Muori

Ja minä olen se muoriksi kutsuttu osapuoli. Olen vuosimallia 1952 ja valmistuin sosionomiksi 2010. Nykyään työskentelen ihmistyössä :)

Innostuksenkohteet vaihtelee, mutta enimmäkseen asusteita ja sisustustavaroita kuten pannulappuja, lasinalusia ja muita sellaisia.
Isoja käsitöitä, kuten villapaitoja, tulee harvoin koska kyllästyn helposti saman tekemiseen (tyyliin toinen sukka valmis ja odottaa monta vuotta kaveria.. kunnes siitä tulee Nuoren nukelle makuupussi).

Ennen ompelin paljon lastenvaatteita mutta nykyään ei oikein iske ompeleminen. Jotenkin liian nopeatempoista Muorille joka yrittää pysytellä oman työnsä kanssa kärryillä.


Loppusanat

Toivomme molemmat, että jokainen löytää jotakin mikä kiinnostaa itseään. Ja jos jokin käsityö olisi kiva itsekin toteuttaa, voimme yrittää jakaa ohjeita ja kaavoja (joskin osa töistä on aika improvisoituja).
Tervetuloa matkaamme!